Jumppakuvaukset

LASTEN JUMPAT

 

Temppari 3-4 v. ja 5-7 v.

Jumpat sopivat sekä tytöille että pojille. joka opettaa liikunnan perusteiden lisäksi ryhmässä toimimista. Perusliikuntataidot luovat myös pohjan urheilun eri lajitaitaidoille.

Tunneilla voidaan liikkua musiikin tahdissa, käytetään palloja, vanteita, hernepusseja ja muita välineitä. Välillä rakennetaan temppuratoja, kiipeillään puolapuilla ja temppuillaan jättipallojen päällä. Liikunnan perusteiden lisäksi motoriset taidot kehittyvät ja opitaan toimimaan ryhmässä muiden lasten kanssa. Samalla harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista. 

Käytettäviä välineitä ja telineitä ovat mm. erilaiset pallot, vanteet, hyppynarut, leikkivarjo, huivit, tyynyt, tyhjät wc-rullat, penkit, patjat, pukki, köydet, renkaat ja puolapuut. 

Tunti alkaa alkutoimilla ja päättyy rentoutumishetkeen ja/tai lopputoimiin (tarra jumppakorttiin).

Varusteiksi tunneille lapsi tarvitsee liikuntaan sopivat, joustavat vaatteet sekä juomapullon. Liikkua voi avojaloin tai jumppatossuissa. Pitkät hiukset on hyvä sitoa kiinni.

Tunteja ohjaavat koulutetut ohjaajat.

 

Temppujumppa 4-6 v.

Tenavajumpassa toiminta on lapsen liikuntataitoja kehittävää ja monipuolista, mutta lapselle myös kehittävää. Harjoittelemme mahdollisimman monella eri tavalla liikunnan perustaitoja (kävely, juoksu, hyppely, heittely, kiipeäminen). Kun lapsi hallitsee liikunnalliset perustaidot, liikkuminen on mielekästä. Tenavajumpassa lapset pääsevät purkamaan energiaa, oppimaan oman kehonsa hallintaa, ilmaisemaan itsenään, ymmärtämään käsitteitä (ylhäällä-alhaalla, hiljaa-voimakkaasti, leveä-kapea, jne.), leikkimään liikunnallisia leikkejä ja toimimaan yhdessä toisten lasten kanssa. Lisäksi tutustumme eri liikuntavälineisiin kuten palloihin, vanteisiin, naruihin, hernepusseihin ja huiveihin.

Tenavajumppatunneilla on energianpurkuvaihe, rauhallisia ja keskittymistä vaativia osioita, sekä lehontuntemukseen liittyvä osio. Tunti alkaa alkutoimilla ja päättyy rentoutumishetkeen ja/tai lopputoimiin (tarra jumppakorttiin).

Varusteiksi tunneille lapsi tarvitsee liikuntaan sopivat, joustavat vaatteet sekä juomapullon. Liikkua voi avojaloin tai jumppatossuissa. Pitkät hiukset on hyvä sitoa kiinni.

Tunteja ohjaavat koulutetut ohjaajat.

 

AIKUISTEN JUMPAT

 

Intervallijumppa:

Sykkeen noston ja lihaskunto-osuuksien vuorottelua.

Kehonhuolto:

Kehonhuolto on tarpeellista ikään ja kokoon katsomatta. Niinan tunnit ovat lempeitä ja rauhallisia, joilla tehdään erilaisia kehonhuoltoon liittyviä harjoituksia toiminnallisesta kehonhuollosta pitkiin venytyksiin. Sopii kaiken ikäisille ja kuntoisille. Omat fasciapallot (tai esim. pesäpallo) mukaan tunneille!

Kevytmuokkaus:

Ilman hyppyjä ja kovaa vauhtia, mutta kohdistuu olellisiin lihasryhmiin. Tunti sopii vähän kevyempää jumppaa kaipaaville.

Keppijumppa:

Monipuolinen muokkaustunti käyttäen keppiä välineenä sekä lämmittelyssä, lihaskuntoliikkeissä, tasapainoissa että venyttelyissä. Tehoa keppiharjoitteisiin saadaan käyttämällä kuminauhaa joissakin liikkeissä. Kepin ja kuminauhan saa lainaksi ohjaajalta.

Kuntopiiri, kiertotreeni:

Kuntopiirissä voidaan liikkua joko kiertäen salissa pienissä ryhmissä eri kohteesta toiseen tai tehden liikkeet omalla paikalla. Kuntopiiriharjoittelu voidaan tehdä välineillä tai ilman. Useimmiten treenataan lämmittelyn jälkeen 8-10 liikettä, yleensä 30-60 sekunnin ajan kutakin, omassa tahdissa ohjaajan toimiessa ajanottajana. Treenikierroksia on kolme, joiden aikana voi itse säädellä tahtia ja siten rasitusta. Lopuksi palauttavat venyttelyt.

Kuminauhajumppa:

Lämmittely kuminauhoilla tai ilman. Omat kuminauhat mukaan, jalkoihin voi ottaa lyhyemmän tai sitoa pitkän nilkkojen ympärille solmuun. Tehotreeniä sekä jaloille että käsille, mutta myös keskivartalolle. 

Käsipainojumppa:

Helppoa, lihaskuntopainoitteista jumppaa käsipainoja apuna käyttäen myös alkulämmittelyssä. Mukaan omat käsipainot, ohjaajalta voi lainata muutamia käsipainoja. Jumpata voi myös nilkkapainoja hyväksikäyttäen.

Muokkausjumppa:

Helppoa, lihaskuntopainotteista jumppaa. Tunti koostuu alkulämmittelystä, monipuolisesta lihaskunto-osuudesta sekä venyttelyistä.

Vatsa-peppujumppa:

Alkulämmittelyn jälkeen treenataan pääasiassa vatsan ja pakaroiden lihaksia monipuolisesti. Lopuksi palauttavat venytykset.

Villasukkajumppa:

Villasukkajumpassa ei hypitä! Se on mukavaa ja varsin tehokasta liukumista rauhalliseen tahtiin, ja takuuvarmasti haastaa koko kehoa ~ tasapainoa, kehonhallintaa ja voimaa. Liikkeet tehdään oman kehon painoa hyödyntäen. Voit jättää kengät kotiin, koko tunti jumpataan sukkasillaan.  Sekä käsiin että jalkoihin tarvitaan villasukat, joissa ei ole liukuesteitä. Ota siis mukaan kaksi paria! Myös patalaput käyvät villasukista hyvin :)

Äijäjumppa, miesten liikuntaryhmä:

Äijäjumppa on Kaikkein Miesten iloinen Kohtaamispaikka ikään, kokoon ja kuntoon katsomatta! Selkeää, vaihtelevaa mutta haasteellista treeniä musiikin tahdissa kaikille lihasryhmille. Jokainen treenaa oman kuntonsa mukaan. Varusteena oma treenimatto, vesipullo, sisäurheilukengät, joustavat vaatteet ja repullinen huumoria.